MAISA KIVI
KUVATAITEILIJA
MAISA KIVI
Maisa Kivi on syntynyt 1941 Ylivieskassa ja asuu nykyisin Saarijärvellä.
Yhteystiedot
Veikontie 4 as. 3, Saarijärvi
puh. +35840 581 9887
e-mail: maisa.kivi(at)gmail.com
Aktiivinen taiteen harjoittaminen ja näyttelytoiminta alkoi vuonna 1979 Keski-Suomen aluenäyttelystä. Tämän jälkeen Kivi on osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin sekä pitänyt useita yksityisnäyttelyitä. Vuosina 1999-2008 Kivi johti perustamaansa taidetalo Laaja-Artia, jonka toiminta keskittyi kesänäyttelyihin ja kulttuuritapahtumiin. Tästä työstä hän sai Äänekosken kaupungin kulttuuripalkinnon 2003 ja Jyväskylän taiteilijaseuran Kuvataiteen kiitos -palkinnon 2007. Suomen kulttuurirahaston koulun juhlavuoden apuraha myönnettiin Maisa Kivelle ja Tiina Savoselle Elämysvintti-taidekasvatusprojektiin 1999 ja 2000.
Maisa Kivi on saanut useita apurahoja ulkomaille suuntautuviin opintomatkoihin ja taiteelliseen toimintaan.
Hänen töitään on muun muassa Äänekosken taidemuseon ja Saarijärven museon kokoelmissa sekä yksityisten tahojen, kuten Beyerdorf Oy:n kokoelmissa Turussa. Kiven teoksia on esillä myös Äänekosken seurakuntasalissa ja Kannonkosken koulukeskuksessa.
Minä palan!
Pienen pienenä puotipaperille
piirrän prinsessoita, pitkähiuksisia,
kruunu päässä, korkokenkäisiä.
"Kuvista" mieluiten opetan,
kuvan tekemistä en lopeta.
Annan palaa!
Vielä elää prinsessat,
musta tukka, samettihame,
viisas katse romaninaisella.
Maalaan ihmistä, etsin elämystä,
syvältä sielun sisimmästä.
Maisa Kivi